Auton hankinta säästöillä vai rahoituksella?

in finland •  6 years ago 

Meillä oli aiemmin 20-vuotta vanha auto, joka alkoi tulla tiensä päähän. Suunnittelimme uuden auton hankintaa ja meille oli molemmille itsestään selvää, että voimme ostaa auton johon meidän rahat riittävät. Emme osta autoa lainalla, sillä meidän mielestä autolaina ei ole millään mittarilla kannattava. Tarvitsemme autoa kulkemiseen, kaupassa käyntiin jne. eikä sen tarvitse olla uusin ja kaikista kallein automalli, vaan sellainen joka ajaa asiansa. Ostimme 2-vuotta vanhan auton ja maksoimme sen säästöistämme. Automme arvo osto hetkellä oli n. 17 000 € ja seuraavan kahden vuoden aikana auton arvo ei todennäköisesti tipu rajusti, sillä auton kalleimmat vuodet ovat jo takanapäin.

Vastaavasti samaan aikaan ystäväpariskuntamme oli vaihtamassa autoa, sillä heidän autossaan oli muutamia pieniä vikoja, joita he eivät olleet valmiita korjaamaan. He päätyivät kuitenkin ostamaan uuden auton ja joutuivat ottamaan tätä varten rahoituksen, sillä heidän säästöt eivät riittäneet kattamaan auton koko hintaa ja he eivät olleet valmiita ostamaan sellaista autoa johon heidän säästöt olisivat riittäneet. He eivät myöskään olleet valmiita luopumaan säästöistänsä auton takia. Seuraavan kahden vuoden aikana, heidän autonsa arvo (joka oli uutena n. 14 000 €), tippuu noin 10 000 € paikkeille. Kahden vuoden päästä heidän auton arvo on tippunut noin kolmasosan ja heillä on edelleen autosta rahoituskustannuksia.

Jos myymme automme kahden vuoden kuluttua, saamme siitä todennäköisesti n. 15 000 € ja saamme tämän kaiken itsellemme, sillä meillä ei ole rahoituskustannuksia tai lainaa autostamme. Jos ystävämme myyvät autonsa kahden vuoden kuluttua, he saavat autosta n. 10 000 €, josta jäljelle lopun rahoituksen maksamisen jälkeen jää n. 5 000 €.

Yhteenvetona voisin sanoa, että omasta mielestäni on järkevämpää ostaa 2-vuotta vanha auto, eikä uutta autoa. Myöskään autorahoituksen ottaminen ei ole kannattavaa, vaan kannattaa ostaa sellainen auto johon sinulla on lähtökohtaisesti varaa. Auton hankinta ei toki ole missään mielessä järkevää sijoittamista, ellet osta tarpeeksi vanhaa autoa jonka arvo lähtee tulevaisuudessa nousuun. Tämänkään takia mielestäni autorahoitus ei ole mitenkään kannattava ratkaisu, vaan kannattaa valita sellainen auto, johon varasi riittävät.

Mielenkiintoista huomata saako suomenkielisellä tekstillä heräteltyä ajatuksia ja onko täällä ylipäätään suomalaisia lukijoita.

-Pikkumyy
IMG_9535.JPG

Authors get paid when people like you upvote their post.
If you enjoyed what you read here, create your account today and start earning FREE STEEM!
Sort Order:  

Ainakin 10 suomenkielistä lukijaa. :)

Upea Wolkkari. Ja juuri oikean värinen.

Olisi niin ihana jakaa ajatuksia myös suomenkielellä :) ja kiitos! Se on meidän kesän menopeli.

Perustin toisen tilin juuri siksi että suomen kieli on aliedustettuna täällä. Kirjoitan tällä tilillä vain suomeksi ja, noh, vain tietynlaisesta näkökulmasta ja eri tyylillä kuin toisella tililläni.

On tietysti ihan ymmärrettävää että monikaan ei kirjoittele suomeksi koska tienestimahdollisuudet on aika vähäiset. Lisäksi vielä itse ainakin vastaan suomalaisten englanniksi kirjoittamiin postauksiin englanniksi, jotta muut kommentoijat ja lukijat ymmärtäisivät myös. Joten keskustelu toisten postauksissakin suomeksi jää aika vähäiseksi.

Mutta eiköhän se tästä. Jos itsepintaisesti vain kirjoittelee edes joskus suomeksi niin toivotaan että muutkin taipuu siihen suuntaan. Ja että uusia suomalaisia tulee paikalle koska näkevät myös suomeksi kirjoitettuja juttuja.

Viimeisestä Wolkkariajelustani on aika paljon aikaa, mutta muistelisin että korvatulpat voi olla aika käytännölliset ottaa mukaan. Ettei kuulo heikkene pelkästään ajelusta. Vai oletteko äänieristäneet omaa helmeänne? :)

Haluaisin omalta osaltani tuoda Suomea ja suomenkieltä enemmän näkyviin ja toivon, että saisin sitä mm. Steemit:n kautta toteutettua.
Englanti tuntuu laajenevan kokoajan, myös meillä töissä on virallisena kielenä englanti vaikka meillä on vielä paljon työntekijöitä jotka eivät osaa sanaakaan englantia, eikä heidän työssään ole sitä edes vaadittu. Ymmärrän kansainvälistymisen, mutta on hieman huvittavaa, että kaikki pitää väkipakolla saadaa käännettyä suomesta englanniksi.

Minä olen ainakin ylpeästi suomalainen ja haluan vaalia kaunista äidinkieltämme.
Olen myös vasta viimeaikoina huomannut kuinka paljon tykkään kirjoittamisesta ja että jaettavia ajatuksia olisi paljon! Joten Steemit toimii myös hyvänä paikkana purkaa ajatuksia.
Täytyy käydä lukaisemassa sinun kirjoituksia myös. Uskon kyllä, että jos muutamat jatkavat sinnikkäästi suomeksi kirjoittelua, niin eiköhän se tartu muihinkin suomalaisiin!

Vähän on volkkaria yritetty äänieristää, mutta remmiahdettuna tuo pitää aikamoista meteliä :) ajellankin usein miehen kanssa vastamelukuulokkeet päässä. Meillä ei paljon automatkoilla keskustella :)

Uskon kyllä, että jos muutamat jatkavat sinnikkäästi suomeksi kirjoittelua, niin eiköhän se tartu muihinkin suomalaisiin!

Näin on!

Teidän täytyy hankkia intercomit! Se sellainen mitä vaikka moottoripyöräilijät käyttää jos kuski ja kyydissä olija haluaa puhua toisilleen.

Toisaalta puhumattomuuskin on aika virkistävää.